1. 6
Saamme aina välillä kuulla vanhoista tavaroista jotka löytyvät monen vuosikymmenen jälkeen. Usein niillä on paljon arvoa, sekä sentimentaalista että ekonomista, mutta eniten arvoa on useimmiten tavaran kertomuksella. Tämä artikkeli kertoo juuri sellaisesta tavarasta.
Toinen maailmansota oli juuri päättynyt, kun 13-vuotias saksalais poika Rudi Schlattner ja hänen perheensä joutuivat jättämään kotinsa silloisessa Tšekkoslovakiassa, saksalaisten massahäätämisen takia. Huvila jossa he asuivat oli Rudin isän 20-luvulla rakentama, mutta se muutettiin esikouluksi sodan jälkeen.
Rudi muistaa, että hänen isänsä oli piilottanut muutaman perhekalleuden ullakolle ennen kuin he muuttivat Saksaan. Siksi hän päätti, 83-vuotiaana, palata vanhaan lapsuudenkotiinsa etsimään isänsä piilottamia aarteita.
vbh5j4
tn75u1
gf2xiq
nau3f1
omz143