Isoäitini kehui aina tätä yksinkertaista siivousniksiä: En koskaan uskonut sen toimivan ennen kuin kokeilin itse

Jos jotain olen oppinut siivoamisesta kaikkien näiden vuosien aikana, niin se on se, että parhaimpia siivousvinkkejä löytää harvemmin minkään ohjekirjojen sisältä.

Sen sijaan parhaat niksit ovat usein sellaisia, joita on jaettu sukupolvelta toiselle, isoäidiltä äidille ja isälle ja lopulta aina meille nuoremmille sukupolville saakka.

Yksi tällainen vinkki on sellainen, joka saa vessan siivoamisenkin tuntumaan todella mukavalta. Kuulin tästä itse ja kokeilin sitä, joten nyt haluan jakaa sen teidänkin kanssanne.

Olin tästä alunperin hieman skeptinen, mutta tulokset puhuvat kyllä puolestaan. Lue koko ohjeistus artikkelista alta ja jaa ihmeessä tätä ohjetta kaikille ystävillesi ja tutuillesi, jotka siitä voisivat hyötyä!

Likaiset kaakelit, kalkin värjäämät pesualtaat sekä siivottomat suihkut. Kyllä vain, vessan siivoaminen on yksi niistä päivittäisistä aktiviteeteista, jota useimmat meistä varmasti haluaisivat vältellä.

Ongelma ei ole ainoastaan sen, että se vie aikaa ja energiaa, jonka jälkeen joudut kuitenkin toistamaan sen uudestaan ja uudestaan, vaan myös se, että joudut usein käyttämään vahvoja ja haitallisia kemikaaleja sen yhteydessä.

Mutta ei enää. Tällä nerokkaalla siivousniksillä puhdistat vessasi helposti ja tehokkaasti luonnollisella tavalla!

Tarvitset näitä aineita:
1,75 dl nestemäistä saippuaa
1,75 dl etikkaa
Tyhjän suihkepullon
Puhtaan sienen

Toimi näin:
Ensimmäisenä sinun tulisi lämmittää etikkaa noin 3 minuutin ajan. Kaada se sen jälkeen suihkepulloon ja sekoita mukaan nestemäinen saippua. Ravistele pulloa vielä oikein kunnolla, jotta etikka ja saippua sekoittuvat hyvin.

Suihkuta sen jälkeen ainetta kaakeleille ja muille pinnoille, jotka tarvitsevat puhdistusta. Tämä niksi saa aikaan uskomatonta jälkeä esimerkiksi vessanpöntöissä sekä pesualtaissa!

Anna aineen vaikuttaa noin minuutin ajan ruiskuttamallasi alueella ja pyyhi se sen jälkeen pois sienen avulla. Vessasi ei ole koskaan ollut yhtä kiiltävä ja hyvän tuoksuinen kuin tämän jälkeen!

Nopeaa, halpaa ja helppoa. Tätä niksiä on jokaisen epäilijänkin helppoa testata omassa kodissaan!

Älä epäröi, vaan kokeile tätä itse ja huomaat kyllä sen tehokkuuden. Jaa tätä kaikille ystävillesi, jotta hekin saavat tietää tämän nerokkaan ja yksinkertaisen niksin, jonka avulla vessasi tulee kiiltämään puhtaudesta!

RELATED ARTICLES

LEAVE A COMMENT

error: Content is protected !!