Heidän kolme lasta kuoli kamalassa auto-onnettomuudessa. Puoli vuotta myöhemmin he saavat selville jotain uskomatonta!

Emme voi edes kuvitella miltä tuntuu menettää lapsensa, saatikka sitten kaikki kolme. Monet vanhemmat varmasti tuntevat, että he eivät voisi selvitä siitä, ja niin tunsivat myös Chris ja Lori. He ovat kuitenkin myös osoitus siitä, että lapsen kuoleman jälkeen löytyy vielä syitä elää.

Tämä traaginen sekä yllättävä tarina on todella liikuttava, emme ole pitkään aikaan lukenut mitään vastaavaa.

Toukokuussa vuonna 2007 perhe Coble koki kamalan tragedian. Äiti Lori oli ajamassa kotiin kolmen lapsensa, viisi vuotiaan Kylen, neljä vuotiaan Emman ja kaksi vuotiaan Katien kanssa, kun yhtäkkiä rekka törmäsi perheen autoon. Rekka kantoi mukanaan 20 tonnin lastia ja ajoi 110 kilometriä tunnissa.
1
Lori ei muistanut onnettomuudesta mitään; hänen miehensä Chris joutui kertomaan hänelle, että heidän rakkaat lapset olivat kuolleet.
2
Rekkakuski oli aiemmin saanut sakkoja ylinopeudesta ja myönsi syyllisyytensä kolmeen kuolemantuottamukseen.
3
Yhdysvalloissa rekkakuskit saavat palkkaa sen mukaan kuinka paljon he ovat ajaneet, mikä usein johtaa siihen, että kuskit kaahaavat ja ajavat lepäämättä tienatakseen lisää. Onnettomuuden jälkeen pariskunta on eri aloitteiden avulla yrittäneet muuttaa rekkakuskeja koskevia lakeja sekä säännöksiä, siinä toivossa, että se pelastaisi useamman hengen.

Kuusi kuukautta murhenäytelmän jälkeen tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta, joka antoi Chrisille ja Lorille toivoa.
4
Lori odotti kolmosia, kahta tyttöä sekä yhtä poikaa, aivan kuten ennen. Lori ja Chris ovat varmoja, että heidän menehtyneet lapset ovat suoneet tämän heille.
5
Toukokuussa vuonna 2015 Ashley, Ellie ja Jake juhlivat seitsemättä syntymäpäiväänsä.
”Mielestäni tämä on ihme. Luulen että Kylella, Emmalla ja Katiella oli sormensa pelissä. Luulen että he auttoivat meitä, ja että se mahdollisti tämän,” Lori kertoo.
6
Katso video saadaksesi lisää tietoa Coble-perheen traagisesta ja yllättävästä tapahtumasta.




RELATED ARTICLES

LEAVE A COMMENT